Intoa harjoitteluun ovat tuoneet monet matkat niin koti- kuin ulkomaillekin. Kotimaassa on konsertoitu omassa maakunnassa usealla paikkakunnalla, Ahvenanmaallakin. On matkattu Sulasolin laulujuhlille, jopa Hetan musiikkijuhlille pohjoiseen.

Tallinnan laulujuhlat kuuluvat myös Sunniva-kuoron kokemuspiiriin (1994).

Missä kävimmekään ja milloin?

Ruotsi Erityisen muistorikkaita varmasti jokaiselle osallistujalle ovat olleet monet ulkomaille suuntautuneet laulumatkat. Ensimmäinen matka ulkomaille tehtiin tietenkin naapurimaahan, Ruotsiin Tukholmaan ja Färilan seurakuntaan vain kolme vuotta kuoron perustamisen jälkeen, kesäkuussa 1987. Toistamiseen kuoro on vieraillut Tukholmassa joulukuussa 1996.

Unkari Kesäkuun puolivälissä 1990 kuoro vieraili Unkarissa Nyiregyhazan evankelisluterilaisen seurakunnan vieraana. Ensimmäinen yllätysesiintyminen tosin oli jo Budapestissa, kirkossa. Ja kuinka ollakaan: jo elokuussa sunnivalaiset saivat unkarilaiset vastavierailulle.

Viro Vilkkaaseen vuoteen 1990 mahtui vielä marraskuussa kuoron kahden konsertin matka Tallinnaan ILO-kuoron vieraana. Seuraavana kesänä virolainen ystäväkuoro tuli Ulvilaan 50 laulajan voimin esiintyen sekä Ulvilassa että Porissa. Ystävyys ILO-kuorolaisiin on säilynyt, kuoro vieraili luonamme myös kesäkuussa 1999. Viimeisin yhteisprojekti oli Sunniva-kuoron vierailu Tallinnaan vuoden 2004 kesäkuun puolessa välissä yhteiskonsertteineen Lahemaan luonnonsuojelualueella sijaitsevassa Viimsen taidemuseossa.

Sveitsi Anne-Marie Grundsténin opiskelumatka Sveitsiin, Baseliin 1992 oli myös Sunniva-kuorolle merkittävä. Urkujen ja cembalon soiton lisäksi johtajamme kokemukset karttuivat kamarikuorossa laulamisella ja Zürichin suomalais-sveitsiläisen seuran kuoron johtamisella. Niinpä sitten jo kesällä 1993 Sunniva-kuoro suuntasi kohti Alppeja vahvistamaan Anne-Marien luomia siteitä sekä Zürichin suomalaisiin että aitoihin sveitsiläisiin kahdessa konsertissa yhdessä Zürichin suomalaiskuoron kanssa. Alppiretkelläkin käytiin ”pikku-Heidin” maisemissa.

Tanska Ehkä kaikkein erityisin Sunniva-kuoron matkoista on ollut 9.-14.6.1997 yhdessä Tuula Pulkkisen johtaman Käsikkäin-kuoron kanssa tehty reissu Ruotsiin, Jönköpingiin ja Tanskaan, Kööpenhaminaan. Kööpenhaminassa Kuoro konsertoi kuurojen kirkossa, ”De Döves kirke”. Viimeksi mainittuun konserttiin liittyy kaksikin hupaisaa asiaa: kirkkoa oli vaikea löytää, joten apuun hälytettiin kirkon pappi, joka pyörällä edeltä ajaen ohjasi bussin laulajineen oikeaan osoitteeseen. Kaiken lisäksi yleisöä oli vain 6-8 henkeä. Ehkä kuoronjohtajamme urkurin uralla mielenkiintoinen kokemus oli myös varta vasten kuurolle kirkkoväelle suunniteltujen ns. tärinäurkujen soittaminen.

Ahvenanmaa Sundellin bussit kuljettajineen ovat erottamaton osa Sunniva-kuorolaisten matkakokemuksia. Niin myös 12.6. – 14.6. 1999, jolloin kuoro 37 hengen voimalla matkasi Ahvenanmaalle. Siellä pidettiin konsertti Maarianhaminan täpötäydessä St. Görans -kirkossa sekä osallistuttiin jumalanpalvelukseen Saltvikissa.

Islanti Ne neljä kuorolaista ja kuoronjohtaja, jotka 27.4.-2.5.2000 osallistuivat Pohjoismaisille naiskuorofestivaaleille Islannissa tuskin koskaan unohtavat matkaansa konserttien lisäksi kokemuksia rikastuttaneitten rikintuoksuisten kylpylä- ja kalaruokaelämysten ansiosta.

Englanti Joulukuussa 2003 toteutui kauan suunnitelmissa ollut laulumatka Lontooseen laulamaan ja elämään mukana sikäläisten suomalaisten kauneimmissa joululauluissa (11.-15.12.2003). Kuoro osallistui sekä suomen- että ruotsinkielisiin tilaisuuksiin – ja tietysti molemmilla kotimaisilla kielillä. Lisäksi oli kuoron oma konsertti. Myös pikainen tutustuminen Lontoon nähtävyyksiin sekä musikaali ”Oopperan kummitus” mahtuivat tiiviiseen ohjelmaan.

Ja uudelleen Unkari Kuoronjohtajamme Ágnes Paraczkyn kautta olemme tutustuneet Diósdin naiskuoroon. Diósd sijaitsee lähellä Budapestia. Toukokuussa 2006 lensimme kuorovierailulle ja pidimme kaksi konserttia yhdessä unkarilaisten kanssa. Kotimajoitukset ovat mielenkiintoinen kokemus kuororetkellä. Samoin tälläkin matkalla. Ystävälliset ja vieraanvaraiset kuorolaiset ovat tulossa vieraiksemme heinäkuun lopussa 2007.

Ranska Lokakuun alussa 2013 vierailimme Ranskassa. Konsertoimme kahdesti Pariisin liepeillä.