Sunniva-kuoron 40. toimintavuosi on alkanut! Harrastajapohjalta toimiva kuoron pitkä historia ja tämän päivän aktiivinen toiminta osoittavat, että kuorolaulu kiehtoo laulajia ja kuulijoita edelleen ja että kuorolauluharrastus on voimissaan. Kuorolaulussa yhdistyy parhaimmillaan musiikin tekeminen yhdessä, oppiminen, onnistuminen ja mukava yhdessä olo kaikille kuorolaulajille rakkaan lauluharrastuksen parissa. Haluamme nojautua monivuotisiin perinteisiimme, mutta katsoa kuitenkin innokkaasti ja uteliaasti eteenpäin.

Kuoro on myös levyttänyt

Eveliina ja Marleena Stolp Kalajoelta tekivät kuorollemme omistetun "Marjatan metsähetki" -nimisen sävellyksen. Mielenkiintoisen, paikoin 6-äänisen laulun sävelsi Eveliina ja sanoitti Marleena. Kuoromme vahvistettuna Palmgren-konservatorion kamarikuoron laulajilla levytti teoksen maaliskuussa 2007.

Konsertoimme

Konsertoimme 2 — 3 kertaa vuodessa. Perinteeksi ovat muodostuneet kevät- ja Hiljenny Jouluun -konsertit.

Levytystilaisuudesta